Psykoanalyysi

4. huhti, 2019

 

Historian ensimmäinen oululainen Café Freud toteutettiin 2.4. 2019. Saimme kuulla psykoanalyytikko Raija Pohjamon alustuksen psykoanalyysin historiasta maailmalla, Suomessa ja lopulta Oulussa. Selkeä ja mielenkiintoinen esitys antoi perustietoa siitä, mitä psykoanalyysi on tänä päivänä. Luento julkaistaan myöhemmin Monasterin blogissa, joten ei ole tarpeellista referoida sitä tässä. Sen sijaan pyrin tässä mahdollisimman vapaasti kertomaan ajatuksia, joita mieleeni tuli tilaisuuden jälkeisinä päivinä.

Sain olla mukana Psykoterapiasäätiö Monasterin työryhmässä, joka tätä tapahtumaa innokkaasti ideoi.  Pitkäaikainen haave muuttui suunnitelmaksi syksyn 2018 koulutuspäivien jälkitunnelmissa. Oma kosketukseni tämäntapaiseen toimintaan juontaa muutaman vuoden takaa. Silloin olin sopivasti Helsingissä ja olisin päässyt mukaan tilaisuuteen, ellen olisi eksynyt suuressa kaupungissa. Pari minuuttia ennen h-hetkeä olin jo myöhässä eikä tilaa enää ollut. Sapetti semmoinen, vaikka en tiennyt tarkalleen, mistä jäin paitsi.

Jälkitunnelmat ovat erilaiset silloin, kun pääsee paikalle kokemaan jotakin. Siksi kannattaa mennä sen sijaan, että jättäisi menemättä tai jäisi jostain syystä ulkopuolelle eksymisestä tahi jostakin muusta seikasta johtuen. Eksymisiä voisi tulkita piilotajuisiksi suunnitelmiksi. Helsingissä minulle oli annettu virheellinen osoite. Tosin saattoi olla, että kahdesta vaihtoehtoisesta osoitteesta valitsin virheellisen sen sijaan, että olisin tarkistanut molemmat saman tien. Mutta mikä on piilotajuisen suunnitelman tarkoitus? Olinhan lujasti päättänyt käydä sivistämässä itseäni ja samalla tutustumassa hengenheimolaisiini kyseisessä kulttuuritapahtumassa. Syvemmällä saattoi piileskellä hengen laiskuus, sillä tiedän hyvin, miten rankkaa ajatteleminen saattaa olla verrattuna vaikkapa kaupungilla lorvailuun, mihin ei järkeä tarvitse.

Pohjamo lainasi koomikko Jope Ruonansuuta kuvaillessaan juuri tällaista vaihtoehtoista suunnitelmaa, joka saattaa olla jollakin mielen tasolla houkuttelevampi kuin se, mistä suu varsinaisesti puhuu. Mies kertoo puhelimessa vaimolleen: ”Tulen kotiin illalla…” Toinen ääni kähisee samalla sanan: ”aamulla”. Tähän liittyy vietinomaisia kiellettyjä pyrkimyksiä, jotka välittyvät sketsin katsojille äänenpainoista ainakin ja koskettavat itse kunkin piilossa pidettävää puolta. Usein tämä piilotajuinen hanke tulee esille vasta aamulla, jolloin mies havaitsee päätyneensä hyvistä tietoisista aikomuksistaan huolimatta kotipuoleen vasta paljon ilmoittamaansa ajankohtaa myöhemmin. Viattomana siinä saattaa olla, koska hyvänä tietoisena tarkoituksena oli tulla kotiin heti illanvieton päättymisen jälkeen. Tällainen leikillinen ja humoristisen lämmin suhtautuminen omaa – ja toisten - tiedostamatonta kohtaan lievittää tuntemattoman pelkoa ja tekee itsetuntemuksen lisääntymisen helpommaksi verrattuna tosikkomaiseen ja moraalisesti tuomitsevaan lähestymistapaan.

Café Freud -tapahtuma oli omiaan synnyttämään jälkitunnelmia. Mieli on hidas käsittelemään tapahtunutta. Siksi nytkin kirjoitan, vaikka mitään sanottavaa ei juuri ole. Yöllä unessa näin selvästi seuraavien kokoontumisten aiheet. Vahinko, etten muista untani. Luulen kuitenkin unen ilmaisevan sitä piilotajuista suunnitelmaa, josta en todellakaan ole selvillä. Se toivon mukaan selkiytyy lähiaikoina jonkinlaisen tajunnanvirran seurauksena, jolloin jossakin sopivassa tai sopimattomassa yhteydessä otan asiaa puheeksi jonkun kanssa. Tiedän melkoisen varmasti, millaisen ohjelman valmisteluun en tulisi ryhtymään. Ahdistus olisi seurauksena järkevän puoleni ja tiedostamattoman ristiriidasta. Mitä paremmin siis kykenen toimimaan syvän suunnitelmani mukaisesti, sitä rauhallisempi voin olla. Ehkäpä poikkeuksena olisi piilotajuisen suunnitelmani kaikinpuolinen salonkikelvottomuus. Silloin mikään tavallinen ja järkevältä vaikuttava ei sopisi ollenkaan ja ahdistuisin siitä, kun en todellakaan tunnu tietävän, mitä oikeasti haluan.

Näinpä tiistai-ilta johdatti pohtimaan tätä ihmisenä olemisen merkillistä puolta. Olisi toivottavaa, että olisimme mahdollisimman hyvin tietoisia myös siitä, mikä näyttäytyy kenties freudilaisina lipsahduksina puheissamme. Tai yllättävinä tekoina, jotka eivät ole kovinkaan järkeviä. Kateellisuus, ahneus, ylensyönti ja ylenjuonti ohjaavat tosinaan olemisemme tapaa hyvistä päätöksistämme huolimatta. Tai saatamme olla vihamielisiä, siitä huolimatta vaikka hampaat irvessä lupaamme rakastaa toisiamme niin paljon kuin on milloinkin kohtuullista. Tietoisuus oman itsen piilossa olevasta puolesta lisääntyy pitkässä suhteessa väistämättä – jos niin haluamme. Me paljastamme todellisen karvamme asumalla tarpeeksi pitkään saman katon alla ja yhteisiä eväitä päivästä toiseen maistellen. Vuodesta toiseen! Tarpeeksi pitkä aika tarvitaan myös siihen, että psykoterapiassa alkaa näkyä se, millaisia pohjimmiltamme olemme.

Piilotajuisen pitkäntähtäimen suunnitelman saattaa nähdä katselemalla ympärilleen. Ehkä aikuisen elämä on järjestynyt sen mukaan kuin on syvin halumme. Lienee myös totuuden siemen sanonnassa: ”Sano minulle kenen kanssa seurustelet, niin kerron sinulle millainen olet”. Vaikka muuta tekisi mieli väittää, olemme itse valinneet lähellemme myös ne, jotka meitä eniten ärsyttävät. Ja saattaa olla niinkin, että yritämme muokata heitä sellaisiksi kuin heidän piilotajuntamme mukaan kuuluisi olla. Ei tietenkään vanhempiaan voi valita -eikä sisaruksiaankaan -mutta sisältäpäin kumpuaa se, mitä me heistä ajattelemme.

Pienenä kevennyksenä loppuun siteeraan kirjailija Veikko Huovista epätarkasti. Hän totesi, ettei mikään muuta ihmistä paitsi Dry Vodka eikä sekään kuin päihtymyksen ajaksi. Tai jotain sinne päin. Hän lienee tullut tähän päätelmään huomatessaan ihmisen syvempien pyrkimysten tulevan näkyville juuri humalatilan yhteydessä. Oscar Wilde puolestaan totesi, että miehellä, joka ei juo viiniä on kanssaihmisiltään jotain salattavaa. Niinpä saattaa olla, että turvallisin mielin voi viiniä nauttia, jos on tarpeeksi sinut itsensä kanssa eikä tarvitse pelätä viettien ylivaltaa tai itseltäkin piilotettujen tunteiden ja pyrkimysten harmittavaa näkyville nousemista. Silti viininjuonnilla ei voi korvata hyvää perhe-elämää, ystävyyttä tai psykoterapiaa, vaikka tietoisuus oman itsen pimeistä puolista lisääntyy tälläkin tavoin.

Kokemukset Café Freudista olivat sen verran myönteiset, että jatkoa suunnitellaan. Ehkä seuraavalla kerralla keskitytään psykoanalyysin asemesta psykoanalyyttiseen psykoterapiaan. Ideoinnissa esillä oli myös alustaa niin sanotuista vaikeista tunteista, kuten häpeä, viha, kateus ja syyllisyys. Kuuluukohan rakkauskin tähän samaan vaikeiden tunteiden ryhmään? Ainakaan sen ilmaiseminen ei ole helpoimmasta päästä, vaikka kosketuksen siihen toisinaan saisikin.