8. loka, 2018

 

http://piia.rantakokko.net/wp/vapaudesta-vastuuseen-syyllisyydesta-suruun/

 

Piia Rantakokko teki rohkean keskustelunavauksen. Aihe on arka ja vaikea. Jaan hänen epävarmuutensa ja tunnen ahdistusta ja suurta epävarmuutta kirjoitellessani tätä tekstiä. Minulla ei ole varmaa mielipidettä aborttiin liittyen. Sen vuoksi olen pitänyt suuni kiinni ja välttänyt somekeskusteluja. Tosin en ole onnistunut sellaisia näkemäänkään. Johtuuko se sitten siitä, että kiihkeätä väittelyä ei ole syntynyt, vai olenko enemmän tai vähemmän aktiivisesti työntänyt syrjään kaiken tähän liittyvän. Poissa silmistä, poissa sydämestä.

Mielipidettä ei ehkä kannata ilmaistakaan, jos ei ole tietoa tai kokemusta. Epäilen suuresti omaa kykenevyyttäni ymmärtää syvästi raskauteen ja/tai aborttiin liittyvää kokemusta, koska olen mies. Miehiä ovat abortin kiihkomieliset vastustajatkin. Ulkoministerimme ei tosin ole erityisen kiihkeästi ollut asiaa ajamassa, mutta sellaisena hänen kantansa taidetaan kokea.

Piian blogissaan ottama näkökulma jää tosiaan usein ottamatta huomioon. Ei ole kyse pelkästä toimenpiteestä, missä ei-toivottu otetaan pois kasvamasta. Arvailen, että tyttö tai nainen syvällä sisimmässään kokee tapahtuman hyvin vahvasti. Hänen sisällään on saanut alkunsa uusi elämä, ja hän on kiusallisen tietoinen siitä. Sen sijaan, että voisi iloita siitä, hän onkin mahdottoman edessä. Hän ei olekaan valmis ottamaan uutta tulokasta vastaan. Uuden elämän alku on suuri ihme. Se on suurinta luovuutta, mitä on olemassa. Tämä on riippumatonta siitä, millä tavalla hedelmöittyminen tapahtui.

Kun päädytään raskauden keskeytykseen, joutuu nainen kantamaan vastuun ja oman syvän syyllisyytensä. Piilotajunnassa kamppailevat vahvat vastakkaiset voimat. Toinen puoli taistelee elämän säilyttämiseksi, mutta toinen näkee kuoleman ainoana tienä pois mahdottomasta tilanteesta. Kun raskaus on aluillaan, ei ole vielä kyse erillisestä toisesta, vaan osasta omaa itseä. Se pitää saada pois kuten jokin sairaus. Miehenä uskallan kuvitella, että heti raskauden todettuaan naiselle on syntymässä mielikuvalapsi. Se joka nyt on vasta idullaan, tulee myös syntymään, kasvamaan ja kehittymään ja aikojen päästä myös aikuistumaan. Tämä ituko täytyisi nyt tuhota ja tappaa? Tilanne on kestämätön, jos sen joutuu yksin ja ilman tukea kantamaan.

Julkisessa keskustelussa usein asetutaan joko elämänvietin tai kuolemanvietin puolelle. Voisi kuitenkin olla parempi nähdä sisäinen ristiriita, joka on jokaisen keskeytystä harkitsevan ratkaistava. Meidän ulkopuolisten asema on paljon helpompi. Me voimme ottaa vahvasti kantaa puolesta tai vastaan, kiistellä ja syytelläkin toisiamme vääristä mielipiteistä. Tai voimme olla kivittämässä onnettomassa tilanteessa elävää naista.  Mutta raskaana oleva on yksin ja saattaa olla jopa ilman kuuntelevaa korvaa eikä hän voi jakaa tuskaansa kenenkään kanssa.

Meidän yhteiskunnassamme on nähty abortti naisen oikeutena. Niin on varmaan hyvä, koska näin ainakin vältetään vaaralliset tilanteet, joihin salassa taitamattomasti tehdyt toimenpiteet johtavat. Toinen hyvä puoli voi olla siinä, että vaihtoehto on oikeasti olemassa. Se tarkoittaa sitäkin, että on lupa myös käydä keskustelua kaikesta siitä, mitä raskauden keskeytys merkitsee. Saattaa käydä niinkin, että keskeytyksen asemesta löytyy jokin muu keino. Kun ei tarvitse yksin salassa ja syytettynä työstää mahdotonta, se voikin näyttää jo toisenlaiselta. Ehkä tämä on osasyynä siihen, että abortin laillistaminen on saanut aikaan niiden vähenemisen.  Keskusteluun rohkaistumisesta on monenlaista etua. Tämä on tuttua multakin elämän alueilta.

Piilotajunta ei tunne käsitettä abortti, lausuu Piia. Se on tietoisen mielen luomus. Se on järjen sanelema ratkaisu? On päästävä eroon siitä, mikä häiritsee ja vaarantaa oman hyvinvoinnin. Tiedostamaton on elämän puolella. Se on sitä siitä huolimatta, että sisimmässämme käyvät omaa kamppailuaan nämä äärimmäisyydet. Siteeraisin mielelläni erästä psykoanalyytikkoa, joka muistaakseni 1930-luvulla kirjoitti melkoisen radikaalin ajatuksen raskauteen liittyneenä. Tämä nainen pohti, että ei-toivottua raskautta ei ole olemassa. Siis oli naisen elämäntilanne näköjään millainen hyvänsä, hänen kohtunsa voi hedelmöityä vain, kun hän on siihen valmis. Jos noin on, silloin piilotajunta ei tosiaankaan ole ottamassa raskauden väkivaltaista keskeytystä hyväksyvästi vastaan.

Mitä piilotajunnalla tarkoitamme? Se on toiselta nimeltään tiedostamaton. Se mikä oli ensin tietoista pohdintaa, painuukin unholaan ja piilostansa käsin vaikuttaa meissä. Tai ristiriita on alun perin poissa tietoisuudesta. Joillekin toimenpiteeseen hakeutuminen on näennäisen helppoa, mutta silti se ei ole sitä syvällä sisimmässä. Kysymys jää silloin kokonaan käsittelemättä, mutta syyllisyys tai itsesyytökset jäävät elämään omaa elämäänsä.  Tiedostamaton näyttäytyy meille oireina, psyykkisinä ja ruumiillisina. Abortti on trauma, joka on hoidettavissa, ja on syytä hoitaa. Muutoin sillä saattaa olla hankalia vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.