13. huhti, 2017

 

Tor-Björn Hägglund kirjoitti esseekokoelmassaan Piilotajunnan ääni vuonna 1995 tällä tavalla:

"...Ihmiset eivät halua nähdä ruumiillisuutensa, rajallisuutensa ja raadollisuutensa tosiasioita. On haluttu uskoa, että kun kerrotaan ihmisille järkevästi ja loogisesti, miten on parasta elää ja olla yhdessä, kaikki alkaisivat tehdä niinkuin on selitetty parhaaksi. Kun näin ei ole käynyt, vaan kun sota, hävitysvimma, kostonhalu ja oman voiton halu on voimakas nyt niinkuin ennenkin, on ajateltu, että vian täytyy olla toisessa, vastaanrimpuilevassa leirissä. Oman piilotajunnan vaikutusvaltaa ei ole haluttu nähdä."

 Sanomalehti Kaleva 12. 4. 2017:

" ...Iskukykyisen yhdysvaltalaisen laivasto-osaston lähettäminen Korean vesille on saanut Pohjois-Korean uhkaamaan ydinaseiskulla. Pohjois-Korean virallinen lehti sanoi maan armeijan olevan valmis iskemään ydinasein paitsi Yhdysvaltain tukikohtiin aluueella, myös Yhdysvaltain mantereelle..." Eikä siinä muisteta lainkaan, miten tuollainen pommien isku tuhoaa myös pommittajan itsensä.

Me elämme mielettömässä ihmisten maailmassa, missä väkivalta ja sodat näyttävät olevan kuin luonnonvoima, mille ei mitään mahda. Terrori ja sota iskee kuin tsunami tai hirmumyrsky. Eikä kenelläkään meistä ole tiedossa ratkaisua tähän valtavaan ongelmaan. Ihmiskunnan historia on sotien historia ja parhaiten muistetaan suuret sotasankarit. Vuosisatojen päästä 1900-luvulta tiedetään nimi Adolf Hitler ja historiankirjoitus kertoo hänen sankarillisista teoistaan, sillä aika saa unohtamaan todellisuuden. Se painuu kansojen yhteiseen piilotajuntaan.

Lainaus kirjastani Humu-wanha tarina elämästä. Marian isä siinä pohdiskelee väkivallan ja rauhan kysymyksiä:

   "Omituista hänessä oli kuitenkin se, että hän ei muuttunut räyhääjäksi edes liikaa viiniä juotuaan. Nicolai tunsi monta miestä, jotka aloittivat tappelukset, jos olivat nauttineet vähänkään mallasjuomaa, ja he saattoivat muulloin olla mitä sopuisinta sakkia. Hän ei voi mitenkään käsittää, miten jotkut ihmiset sekoavat päästään ja menettävät lopullisesti kykynsä sanoa ainuttakaan järkevää sanaa, ja voi olla totta, mitä hulluudesta sanotaan. Missä ei ole sanoja, siellä pää sekoaa tai heiluu puukko.

   Pahimmassa tapauksessa aloitetaan sota!

 Sen takia sotaherrat ovat hänenkin mielestään kaikkein mielettömin kansanosa eivätkä suinkaan hourulan asukkaat. Tosin hänellä ei onneksi ole kokemusta niistä kummastakaan eikä hän toden totta toivo sellaista saavansakaan. Hän uskoo ihmiskunnan viisastuneen niin paljon, että sivistyneet kansat eivät enää ryhdy tappelemaan toisiaan vastaan niin kuin sonnit laitumelle päästyään tai kollikissat, jotka verissä päin raatelevat toisiaan ilman mitään järkevää syytä." (Humu 2016)

Maailmamme on hyvin kaunis. Ei tarvitse lähteä etsimään elämää kaukaisilta planeetoilta. Se on kiinnostavaa tietenkin, mutta elämän voi löytää lähempääkin. Oma ja läheisen mieli on oma avaruutensa ja loppumattoman kiinnostuksen kohde. Rakkaus ja halu vuoropuheluun tuntemattomankin kanssa rikastuttaa kaikkia ja tämä ihmeellinen kotimme on kaiken huolenpitomme arvoinen.

Mutta maailma tarjoaa meille myös taistelukentän. Tapamme kaikki, joita emme tunne ja itsemme siinä sivussa. Onko olemassa mitään vaihtoehtoa terrorille, väkivallalle ja tuhovimmalle? Mitä jos tiedostamaton ahneus, kateus, vallanhimo ja vihamielisyys ohjaa meidän ja valtioidemme päättäjien toimintaa järjen asemesta?

Neuvottelujen loputtua alkaa väkivallan ja koston kierre. Siksi vain viisaat diplomaatit on päästettävä neuvottelupöytiin. Sodan lietsojan on hyvä pysytellä poissa sieltä, missä on tarkoituksena rauhan rakentaminen. Muutoin olemme tiellä, mistä ei ole enää paluuta.